Terveys

Terveys on asia, mikä on monella etenkin vähän varttuneemmalla mielessä. Nuorena sitä ei usein niin mieti tai ajattele, mutta myöhemmin se alkaa kiinnostamaan. Toisilla se kiinnostuminen alkaa aikaisemmin kuin toisilla, mutta lähes jokaisella jossain vaiheessa.

Kukaan ei halua olla sairaana tai huonossa kunnossa, mutta silti niin moni elää kuitenkin epäterveellisesti. Etenkin nuorempana sitä syö, juo, nukkuu ja urheilee huonosti. Monilla tilanne alkaa sitten pienin askelin vanhenemisen myötä muuttumaan kohti parempaa.

Ensin saattaa jäädä esimerkiksi tupakointi pois kuvioista tai ainakin vähentyä. Sitten monella vähenee alkoholin ja muiden päihteiden käyttö siitä mitä se on nuorempana. Nämä on ehdottomasti hyviä asioita ja etenkin päihteiden liikakäytön lopettaminen sekä tupakoinnin lopettaminen.

Tupakointi

Tupakoinnin lopettaneilta olen monelta kuullut, että pitävät sitä elämänsä fiksuimpana päätöksenä. Ja näin varmasti onkin sillä, jos miettii mitä se todellisuudessa on. Ostat kalliita tuotteita, jotta saat imeä itseesi valtavan määrän haitallisia aineita. Sitä voi miettiä, että kuinka moni olisi valmis ottamaan ne samat myrkyt sekä haitalliset aineet itseensä jossain toisessa muodossa.

Liikunta

Näiden lisäksi varttuessa myös oman kropan kunto alkaa kiinnostamaan enemmän. Siitä johtuen moni lisää huomattavasti liikuntaa keski-iässä tai jopa vielä myöhemmin. Huomattavasti fiksumpi ratkaisu olisi liikkua jo nuorena sekä nuorena aikuisena niin välttyisi monelta ongelmalta. Samoin liikkuminen olisi huomattavasti helpompaa ja mukavempaa mikäli sitä ei tarvitse aloittaa keski-iässä aivan nollista.

Ruoka

Myös ruoka, ruokailuajat sekä ateriakoot ja sisältö on asia joka alkaa kiinnostamaan monia iän myötä. Tässä on sama asia, että sitä välttyisi monelta ongelmalta ja vaivalta mikäli ruokailutottumukset olisi jo nuorempana paremmat.

Nyky-yhteiskunta menee yhtä enemmän ravintola-, pika- ja valmisruokia kohden ja se näkyy katukuvassa sekä yleiskunnossa. Yhteiskunta lienee ylipainoisempi kuin koskaan ennen eikä ikävä kyllä loppua näy.

Terveys

Oma terveys on kuitenkin tärkein asia maailmassa ja silti uskomattoman moni laiminlyö sitä todella rumasti. Muutamalla pienellä asialla saa jo terveyttä sekä sitä kautta myös hyvinvointia huomattavasti parempaan suuntaan.

Aloita paremmat elämäntavat jo tänään ja ota ensimmäinen askel!